Äänestäjän päätöksenteko – tutkimus

Selvitämme, miten ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, aikovatko he äänestää vai jättävätkö äänestämättä. Tutkimuksessa tarkastellaan äänestämispäätöksentekoa ja tunnistetaan ne tekijät, jotka ohjaavat valintoja vaalien aikana.

Tutkimuksen esittely

Äänestäjän päätöksenteko –tutkimuksessa selvitetään, miten ihmiset suhtautuvat äänestämiseen ja millaiset asiat vaikuttavat siihen, aikovatko he äänestää vai eivät. Tutkimus tuottaa tietoa äänestämättömyyden syistä, äänestyspäätökseen vaikuttavista tekijöistä ja niistä taustatekijöistä, jotka erottavat eri äänestäjäryhmät toisistaan.

Tuloksia voidaan verrata aiempiin Vaalimuusan tutkimuksiin, joita on tehty vuodesta 2008 lähtien. Näin saadaan näkyviin muutoksia siinä, miten ihmiset perustelevat päätöksiään ja millainen rooli esimerkiksi media- ja vaalimainonta on eri vuosina ollut.

Tutkimus tarkastelee muun muassa äänestämisen merkitystä, äänestämättömyyden taustoja, puolue- ja ehdokasvalintaan vaikuttavia asioita sekä suhdetta mediaan ja politiikkaan.

Tutkimuksen hyödyt

Tulokset auttavat puolueita, ehdokkaita, mediaa ja tutkijoita ymmärtämään äänestäjiä syvemmin ja rakentamaan viestintää, joka puhuttelee oikeita kohderyhmiä. Tutkimuksen avulla voidaan tunnistaa päätöksenteon motiiveja, arvioida vaaliviestinnän toimivuutta ja selvittää olennaisia valintaan vaikuttavia tekijöitä.

Tulokset soveltuvat muun muassa:
– puolueille ja kampanjoille, jotka haluavat kehittää vaaliviestintäänsä
– medioille, jotka haluavat taustoittaa juttuja äänestämiskäyttäytymisestä
– tutkijoille ja kouluttajille, jotka tarvitsevat ajantasaista tietoa äänestäjien päätöksenteosta

Tutkimuksen sisältö

Tutkimus koostuu useista toisiaan täydentävistä osa-alueista, jotka kuvaavat äänestämistä päätöksentekoprosessina. Rakenne perustuu väitöskirjassani kehitettyyn malliin kuluttajien päätöksenteon tutkimiseen, jota on sovellettu Vaalimuusan äänestäjä- ja ei-äänestäjätutkimuksissa vuodesta 2008 alkaen.

Tyypillisessä tutkimuksessa selvitetään:
– suhtautuminen äänestämiseen ja sen merkitys
– aikomus äänestää tai jättää äänestämättä
– äänestämättömyyden syyt ja taustatekijät
– äänestyspäätökseen vaikuttavat asiat (puolue-, ehdokas- ja mainontatekijät)
– suhde aikaan, mediaan ja politiikkaan
– demografiset taustatiedot

Vaalimuusan tietopankissa on yli 300 muuttujaa, jotka kattavat sekä äänestäjien että ei-äänestäjien näkökulmat. Kysymysrakenne on kehitetty ja testattu useissa vaaleissa, mutta se voidaan tarvittaessa räätälöidä tilaajan tarpeiden mukaan. Alla on kuvattu yleensä käytetty rakenne ja muuttujat.

Discover more from Miratio

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading